Mene sisältöön

[site.common.supportFunctions]

Sisällysluettelo

Carita Forsgren

Carita Forsgrenin valokuva
kuva: Katja Lösönen

Carita Forsgren (s. 17.12.1968 Tampereella) on kirjoittaja, kuvittaja, kouluttaja, yrittäjä ja graafinen suunnittelija.

Forsgren on opiskellut kahden vuoden ajan arkkitehtuuria Tampereen teknillisessä korkeakoulussa ja graafista suunnittelua sekä elokuvausta Essenin yliopistossa Saksassa. Vuonna 1993─94 hän oli vaihto-opiskelijana Taideteollisessa korkeakoulussa. Hän valmistui 1994 nimikkeellä Kommunikations-Designer (MA) ja palasi Suomeen. Vuosina 1995─99 hän työskenteli päätoimisena multimedian tuntiopettajana Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa. Vuonna 1999 hän perusti toiminimen KAA Productions.

Nykyisin hän tekee tilaustöinä mm. televisiografiikkaa ja formaattiesitteitä sekä oppimateriaaleja ja käy opettamassa TAMK:in Taiteen ja viestinnän osastolla animaatiota, käsikirjoittamista ja kuvankäsittelyä.

Carita Forsgren asuu perheineen Tampereella. Hänellä on kolme lasta; vuonna 2001 syntyneet kaksospojat ja nuorimmainen vuonna 2003 syntynyt poika.

Forsgrenin novelleja on julkaistu mm. Portti-lehdessä. Hänen Kaarina Maununtyttärestä kertova esikoisromaaninsa Kolmen kuun kuningatar oli myynti- ja arvostelumenestys. Myös uudessa Auringon kehrä -romaanissaan Forsgren punoo taitavasti yhteen historiaa ja fiktiota.  

 


 
 

Teokset

Kuva
Auringon kehrä (2010)

Häikäisevä tarina Kemetin hallitsijasta ja pohjoisen
näkijäheimon tyttärestä herättää eloon faraoiden Egyptin ja pronssikautisen Suomen

Kolmen kuun kuningatar (2010)
 
 
 

Sivun alkuun