In English

Loihdi lapselle annoksia, jotka takuulla tuovat hymyn huulille

Linda Nybergin uutuuskirjassa Lautasellinen rakkautta keittiön perusraaka-aineista loihditaan kutkuttavia asetelmia. Miltä kuulostaa vaikkapa ruisleivästä tehty koira, raejuustosta ja mustikoista loihdittu kissanaamio tai rahkassa sukeltava delfiini?  

Sysäyksen välipalakokeiluihin Nyberg sai päiväkoti-ikäiseltä lapseltaan. Pojan yllättynyt hymy ja hulvaton nauru motivoivat kokeilemaan uusia asetelmia, ja lopulta ruoan ääressä vietetyistä yhteisistä hetkistä on muodostunut kultaakin arvokkaampia.  

“En pyri siihen, että annokset olisivat täydellisiä tai aikaa ja vaivaa edellyttäviä taideteoksia. Vieressä on usein kuitenkin nälkäinen lapsi, joka odottaa aamu- tai välipalaa”, Linda Nyberg kertoo. 

Asetelmat eivät vaadi kummoisia keittiötaitoja tai erikoisia hankintoja. Moni annos syntyy 2–5 minuutissa, toiset saattavat viedä 10–15 minuuttia. Nybergin mukaan lapsi ilahtuu jo pelkästään siitä, että hänelle on vaivautunut tekemään erikoisen annoksen. Samalla ruokapöydässä lapsen kanssa voi keskustella annoksessa seikkailevista eläinhahmoista.  

“Haluan näyttää lapselleni, että ruokailu ei ole vain ravinnon saamista ja polttoainetta päivään, vaan se on arjen tekemistä kauniiksi sekä olennainen osa tapakulttuuria”, hän toteaa. 

Kirjan resepteistä valtaosa on jokaiseen arkipäivään soveltuvia hauskoja välipaloja. Niiden lisäksi mukana on vähän haastavampia teekuppeihin aseteltuja annoksia sekä erityisesti juhlissa hyvin toimivia tarjoilulautasia. Mukana on myös helppoja välipaloja, joita voi valmistaa kätevästi yhdessä lapsen kanssa. 

 

Linda Nybergin Instagram-tili: @breakfastformyson   

Arvostelukappaleet, pdf-pyynnöt ja lisätiedot: hannele.tavi@otava.fi  

Nemo on osa kustannusosakeyhtiö Otavaa.

Arkisto