11.10.2019
Mauri Kunnaksen kirjoja myyty yli kymmenen miljoonaa

Vuosi 2019 on Mauri Kunnakselle tuplajuhlavuosi: samana vuonna kun esikoisteoksen ilmestymisestä on kulunut pyöreät 40 vuotta, kymmenen miljoonan myydyn teoksen raja meillä ja maailmalla ylittyi.

Mauri Kunnaksen kirjoja myyty yli kymmenen miljoonaa

Tänä vuonna on kulunut 40 vuotta siitä, kun Mauri Kunnaksen (s. 1950) ensimmäinen lasten kuvakirja, Suomalainen tonttukirja, ilmestyi. Siitä alkoi hänen poikkeuksellisen menestyksekäs uransa.

Kunnas on valloittanut koko maailman kirjoillaan, joita on käännetty 36 kielelle ja julkaistu ulkomailla kaikkiaan 36 maassa. Vuonna 2012 Kunnakselle myönnettiin Pro Finlandia -mitali. Tuotteliaan ja lahjakkaan kirjailijan tarinoiden parissa on kasvanut jo useampi suomalainen sukupolvi. Kunnaksen teoksia on myyty Suomessa ja maailmalla yli kymmenen miljoonaa kappaletta.

Luettelo Mauri Kunnaksen suosituimmista teoksista on pitkä. Niihin lukeutuvat muun muassa Joulupukki, Seitsemän koiraveljestä, Suuri urheilukirja, Joulupukki ja noitarumpu, 12 lahjaa joulupukille ja vuonna 2017 ilmestynyt Koiramäen Suomen historia.

Mauri Kunnaksen uutuus Hurjan hauska unikirja (2019) ilmestyi syyskuussa. Kyseessä on kaikkien aikojen hauskin kirja nukkumaanmenon ihanuudesta ja kamaluudesta. Uutuuskirjan myynti on lähtenyt loistavasti liikkeelle. Esimerkiksi Turun kirjamessuilla signeerausjonot luikertelivat oville asti. Hurjan hauska unikirja -teosta on painettu tähän mennessä 35 000 kappaletta.

Arvostelukappaleet ja lisätietoa: Hannele Tavi hannele.tavi@otava.fi puh. 044 531 2225

Liittyvät kirjailijat

Liittyvät teokset