2

Vapauden voitto

UUDEN SUOMEN KÄSIKIRJOITUS
Suomalaiset pitävät itseään lottovoittajakansana. Pärjäämme kansainvälisissä tutkimuksissa, mutta alisuoriudumme arkielämän mittareilla: työllisyydessä, tuloissa, tuotannossa, tieteessä, varallisuudessa ja mahdollisuuksissa. Politiikassa tavoitellaan perässähiihdon maailmanmestaruutta, vaikka tarvittaisiin vapauden voitto. Se tarkoittaa jokaiselle taustasta riippumatta mahdollisuutta rakentaa parempaa huomista. Ihmisten on saatava onnistua ja epäonnistua. Kirja tarjoaa kokonaisvaltaisen vision, jota toteuttamalla ihmisille avautuu enemmän tilaa päätöksentekoon, uuden yrittämiseen ja onnen tavoitteluun. Julkisen vallan on toimittava puolestamme eikä toisinpäin. Suomi olkoon tuhansien vaihtoehtojen maa.

MARKKINAT OLEMME ME • POLITIIKASSA SIIRRYTTÄVÄ TUOLILEIKEISTÄ AVOIMUUTEEN • TYÖMARKKINAT VAPAUTETTAVA • PERUSTILISTÄ UUDEN AJAN TORPPARILAKI • RAKENNEMURROKSESSA VALTA SIIRTYY KULUTTAJALLE • VALTION AUTETTAVA IHMISIÄ, EI YRITYKSIÄ TAI JÄRJESTÖJÄ • MONIMUOTOINEN OSAAMINEN KUNNIAAN • KOHTI KANSANKAPITALISMIA JA HENKISEN PÄÄOMAN ESIINMARSSIA • LÄNSILIITTOUTUMISESSA TARVITAAN JOHTAJUUTTA • EUROOPASTA IHMISKASVOINEN LIITTOVALTIO

Elina Lepomäki (s. 1981) on ekonomisti ja tietoturvallisuustekniikan diplomi-insinööri. Hän on ollut kansanedustaja vuodesta 2014 ja sitä ennen toiminut yli 10 vuotta rahoitusalan johto- ja asiantuntijatehtävissä. Lepomäki on osakkaana useassa uuden teknologian kasvuyrityksessä ja toimii ajatuspaja Liberan hallituksen puheenjohtajana.

Tämä sähkökirja toimii ePub-formaattia tukevilla lukuohjelmilla.

ISBN: 978-951-1-32663-2

Julkaisukuukausi: 04.2018

Kirjastoluokka: 36

Kustantamo: Otava

Asiasana:  Elina Lepomäki Otava

Kuva kirjailijasta Elina Lepomäki

Elina Lepomäki

Elina Lepomäki on ekonomisti ja tietoturvallisuustekniikan diplomi-insinööri. Hän on ollut kolme vuotta kansanedustaja ja sitä ennen toiminut yli 10 vuotta rahoitusalan johto- ja asiantuntijatehtävissä. Lepomäki on osakkaana useassa uuden teknologian kasvuyrityksessä ja toimii ajatuspaja Liberan hallituksen puheenjohtajana.

Koko tuotanto

  • Vapauden voitto, 2018 Otava
...
Kirjailijan sivulle