2

Unelmansieppaaja

Roosa on kolmekymppinen kirjallisuudenopiskelija, joka on muuttanut Helsinkiin rakkauden perässä. Enemmän kuin maisterin papereita Roosa odottaa aikaa, jolloin Jani omistautuisi hänelle. Tapio on entinen ammattikoripalloilija; takana on loistava tulevaisuus, edessä lähinnä tahmeita krapulapäiviä. Taskun pohjalla kilisevät panttilainaamossa valuutaksi vaihtuneet SM-mitalit. Menneisyyteen kuuluu myös pieni poika, jonka kuva alkaa vähitellen nousta Tapion mieleen. Akilla taas on kaksi tavoitetta; olla Suomen vahvin ja valloittaa lähikaupan Hennan sydän.
Kun muuan kirjailija hyppää Kampin metroasemalla junan alle, lähtevät kaikkien kolmen elämät peruuttamattomaan liikkeeseen.

ISBN: 978-951-1-26844-4

Julkaisukuukausi: 08.2013

Kirjastoluokka: 84.2

Kustantamo: Otava

Asiasana:  Otava Pasi Pekkola

Kuva kirjailijasta Pasi Pekkola

Pasi Pekkola

Pasi Pekkola (s. 1981) päätti palata synnyinseuduilleen Lahteen omistauduttuaan kirjailijan uralle. Sitä ennen hän oli työskennellyt vuosia ulkomailla, valmistunut valtiotieteiden maisteriksi ja ollut niin toimittaja kuin ammattiurheilijakin. Pekkolan kiitetty esikoisromaani Unelmansieppaaja (2013) oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana, ja hänen toinen, Kiinaan sijoittuva romaaninsa Lohikäärmeen värit (2015) oli ehdolla sekä Nuori Aleksis että Aukusti -palkinnoille.

Koko tuotanto

  • Unelmansieppaaja, 2013 Otava
  • Lohikäärmeen värit, 2015 Otava
  • Huomenna kevät palaa, 2018 Otava
...
Kirjailijan sivulle