2

Muistan sinut Amanda (eBook)

Pandoran lipas. Uskomatonta, että äiti oli säilyttänyt piilossaan tällaista 1970-luvun nostalgista minimuseota.

Markus Valo saa yllättäen tietää, ettei hänen isänsä olekaan sellainen nuorena kuollut sankari, josta hänelle on kerrottu. Isä on elänyt lähes kolme vuosikymmentä välittämättä kertaakaan ottaa yhteyttä poikaansa. Eikä Markus ole ainoa: Julius on jättänyt jälkeensä monia siipirikkoja.
Romanttisen rakkauden synnystä väitöskirjaansa tekevä Noora Sinisalo puolestaan setvii suhdettaan naimisissa olevaan miesystäväänsä ja äitiinsä, jonka vaikutuspiiristä hän ei ole päässyt irti. Aikalisä Euroopan-matkan muodossa alkaa houkuttaa.
Markusta ja Nooraa yhdistää lapsuus värikkäällä 70-luvulla, jolloin roihusi rakkauden lisäksi hurja aatteen palo. Mutta mitä silloin todella tapahtui? Kun isäänsä jäljittävän Markuksen ja Nooran tiet kohtaavat Rooman rautatieasemalla, saa palapeli jälleen uuden suunnan. Kenen tarina on tosi? Kuka rakastaa ketäkin?

Koskettava romaani nuorista aikuisista, jotka etsivät itseään ja totuutta juuristaan – Virpi Hämeen-Anttila taitaa yllätyksellisen tarinanpunonnan.

Tämä sähkökirja toimii ePub-formaattia tukevilla lukuohjelmilla.

ISBN: 978-951-1-26010-3

Julkaisukuukausi: 04.2012

Kirjastoluokka: 84.2

Kustantamo: Otava

Asiasana:  Otava Virpi Hämeen-Anttila

Kuva kirjailijasta Virpi Hämeen-Anttila

Virpi Hämeen-Anttila

Virpi Hämeen-Anttila (s. 15.10.1958 Espoossa) valmistui Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi vuonna 1996. Hän teki väitöskirjan vanhan intialaisen kertomakirjallisuuden teoriasta. Hämeen-Anttila on toiminut opettajana Helsingin yliopistossa vuodesta 1987 opetusaloinaan sanskritin kieli sekä Intian kirjallisuus, historia, filosofia ja kulttuurihistoria.

Virpi Hämeen-Anttila on julkaissut romaaneja, tietoteoksia, useita tieteellisiä artikkeleita, kirjallisuusesseitä sekä muutaman novellin nimimerkillä. Hänen esikoisromaaninsa, yliopistomaailmaan sijoittuva rakkauskertomus, Suden vuosi ilmestyi vuonna 2003. Kirjaan pohjautuvan samannimisen elokuvan ensi-ilta oli helmikuussa 2007. Tyttärensä Maria Hämeen-Anttilan kanssa hän on kirjoittanut kolme nuortenromaania.

Hämeen-Anttilan ensimmäinen dekkari Yön sydän on jäätä (2014) käynnisti Karl Axel Björkin tutkimuksista kertovan sarjan, joka loihtii lukijan eteen 1920-luvun alun kuohuvan Helsingin.

Hämeen-Anttilan suomennostyö on laaja. Hän on suomentanut teoksia eri intialaisista kielistä mm. sanskritista, pâlinkielestä, bengalista ja hindistä sekä ranskasta ja englannista.

Virpi Hämeen-Anttila on myös kuvittanut kirjoja, piirtänyt karttoja ja arkeologisia kuvia sekä tehnyt kuvituksia lehtiin.

Hämeen-Anttila toimii European Association for South Asian Studies-yhdistyksessä ja on Organizing Committee of the 12th World Sanskrit Conferencen kirj...

Kirjailijan sivulle