2

MÄMMILÄ, SARJAKUVIA SUOMESTA 1976-1982

ISBN: 951-1-15403-6

Julkaisukuukausi: 09.2006

Kirjastoluokka: 85.32

Kustantamo: Otava

Asiasana:  Mämmilä Otava Tarmo Koivisto

Kuva kirjailijasta Tarmo Koivisto

Tarmo Koivisto

Tarmo Koivisto (s. 1948 Orivedellä) on tunnettu lukuisista kuvituksistaan, karikatyyreistään ja erityisesti Mämmilä-sarjakuvastaan. Mämmilä on sarjakuvaeepos suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä 1970-luvun yhtenäiskulttuurista kasvukipujen ja rakennemuutoksen kautta kohti lamaa, Kiina-ilmiötä ja uudenlaista Suomea, jossa jokainen pikkukuntakin on monin tavoin kytköksissä globaaliin talouteen.

Mämmilää on julkaistu Me-lehdessä, Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä, Osuuskunta Käyttökuvan julkaisemina albumeina ja Otavan julkaisemina yhteisniteinä.

Mämmilän lisäksi Tarmo Koivisto on piirtänyt lukuisia muita sarjakuvia. Vuodesta 1997 Koivisto on piirtänyt Helsingin Sanomien Kuukausiliitteeseen Mikko Vienosen ja Jouni K. Kemppaisen käsikirjoittamaa Pääkaupunki-sarjaa, josta on julkaistu kaksi sarjakuva-albumia: Tää pääkaupunki (2003) ja Politiikka on tylsää (2009).

Tarmo Koivistolle myönnettiin vuoden 2008 Kaarina Helakisa-kirjallisuuspalkinto (5.000 euroa) tunnustuksena laajasta ja merkittävästä sarjakuvatuotannosta.

Koko tuotanto

Mämmilä-albumit (Osuuskunta Käyttökuva)

  • 1. Sarjakuvia Suomesta 1978
  • 2. Punkkia ja metsäkukkia 1980
  • 3. Pässimäestä peltihalliin 1982
  • 4. Pois tieltä 1984
  • 5. Kasvukipuja 1986
  • 6. Rakennemuutos rassaa 1988
  • 7. Riitaa ja rakkautta 1990
  • 8. Naapurin neekeri 1992
  • 9. Ladoja ja dollareita 1994
Kirjailijan sivulle