In English

Virkkausko tylsää? Molla Millsin uskomattomilla kuoseilla loihdit näyttäviä esineitä kotiin ja käyttöön

Virkkurin kuosikirjassa esitellään kestosuosikkien, kuten ruudun, pilkun ja raidan, lisäksi uusia silmää hiveleviä punoksia, leikkisiä kirsikoita sekä popcorn-silmukoista syntyviä hauskoja jäätelötuutteja.  

Kuosien lisäksi Molla Mills antaa kirjassaan selkeät ohjeet, joilla pinnoista saa helposti loihdittua vaikkapa mattoja, tyynyjä, meikkilaukkuja tai joogamattopusseja. Töiden toteuttamiseen riittävät virkkauksen perustaidot. 

Molla Millsin kaikkien aikojen ihastelluimmaksi kuosiksi noussut, kirjassa esitelty Jäätelö syntyi vahingossa. Se on kerännyt Instagramissa tuhansia tykkäyksiä, kommentteja ja jakoja. 

”Testailin popcorn-silmukan virkkausta. Siitä jatkokehittyi epäonnistunut viinirypäle, sitten omituisen muotoinen sitruuna. Mietin, mitä kaikkea pyöreää voisi syödä: marjoja, pullia, vihreitä kuulia… Ja näin sain idean jäätelöpalloista!”, hän kertoo.  

Näyttävä virkkaaja niittää huomiota maailmalla 

Muotilehti Elle on aikoinaan valinnut tyylitietoisen suunnittelijan parhaiten pukeutuvien suomalaisnaisten joukkoon. Molla Millsin omintakeinen tyyli ja leikkisä graafinen silmä kiinnostavat myös maailmalla. Jopa siinä määrin, että Molla Mills lukeutuu ulkomailla arvostetuimpien suomalaisten käsityötaiteilijoiden joukkoon. Valtaosa Mollan 42 000 Instagram-seuraajasta on muualta kuin Suomesta.  

”Olen lähdössä kolmen kuukauden Etelä-Amerikan kiertueelle pitämään virkkuutyöpajoja Brasiliaan, Chileen, Boliviaan ja Meksikoon. Sieltä lähden suoraan Edinburghiin kansainvälisille lankamessuille”, Molla kertoo syksystään. 

Vaikka Molla Mills kiertääkin jatkuvasti maailmaa, on hänen kotinsa Helsingin Tapanilassa. Hän on kunnostanut vanhaan kyläkoulun itselleen uniikin työpaja.

Virkkurin kuosikirja on viides Virkkuri-sarjan kirja. Sarjan ensimmäinen osa Virkkuri. Virkkuutöitä kotiin ja käyttöön (Nemo) ilmestyi 2013. Molla Millsin kirjoja on käännetty kymmenelle kielelle.  

Lisätiedot ja Molla Millsin haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi  

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi  

Nemo on osa kustannusosakeyhtiö Otavaa. 

Arkisto