In English

Oscar-ehdokas Kirsikka Saaren Hölmö nuori sydän -romaani julkaistaan elokuussa

Otava julkaisee elokuun alussa palkitun käsikirjoittajan ja ohjaajan Kirsikka Saaren romaanin Hölmö nuori sydän. Romaani on karhean kaunis tarina nuoruuden vimmasta ja hullusta rakkaudesta. Kirja ilmestyy 3. elokuuta.

Hölmö nuori sydän –elokuva saa ensi-iltansa Suomessa lokakuussa. Elokuvan on ohjannut Selma Vilhunen ja käsikirjoittanut Kirsikka Saari.

Kirjan tarinassa Lenni on rakastunut arvaamattomaan Kiiraan, joka ei ole häntä huomaavinaan. Yksi yö kuitenkin muuttaa kaiken. Kiira tulee raskaaksi ja nuoret päättävät pitää lapsen, lippunsa aikuisuuteen. Mutta mikään ei ole sellaista kuin Kiira kuvitteli, vähiten Lenni.

Lenni haluaa olla kunnon isä, vaikkei tiedä miten. Hän löytää isähahmoksi äärioikeistolaisissa piireissä pyörivän Jannen, jonka porukassa hän tuntee vihdoin täyttävänsä miehen mitat. Askel askeleelta Lenni kulkee kohti valintoja, joilla on kauaskantoiset vaikutukset.

Kirsikka Saari (s. 1973) on palkittu helsinkiläinen käsikirjoittaja ja ohjaaja, jonka kirjoittama lyhytelokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa? oli Oscar-ehdokkaana 2014. 

Haastattelupyynnöt ja lisätiedot: piia.vaisanen@otava.fi, p. 050-5204699

Vedospyynnöt ja arvostelukappaleet: piia.vaisanen@otava.fi

Kirjan kansikuva ja kirjailijakuva: http://mediapankki.otava.fi/

Lisätiedot elokuvasta: https://nordiskfilm.fi/holmo-nuori-sydan/

Arkisto