In English

Juha Itkosen Ihmettä kaikki -romaanista heti toinen painos

Juha Itkosen eilen ilmestynyt Ihmettä kaikki –romaani on myynyt heti ensimmäisenä päivänä niin hyvin, että kirjasta otettiin tänään jo toinen painos. ”Juhan kirjan aihe koskettaa selvästi laajasti suomalaisia. Olemme todella onnellisia, että saimme kustantaa tämän kirjan”, kertoo Otavan myyntijohtaja Nona Ratia. Ihmettä kaikki on Juha Itkosen koskettava ja omakohtainen kertomus surusta, ilosta ja elämän sietämättömästä arvaamattomuudesta. 

Kirjassa nelihenkisen perheen elämä on asettunut uomiinsa. Iltatähden ilmaantuminen ei suju odotetulla tavalla, vaan vanhemmat joutuvat mahdottoman päätöksen eteen. Yllätykset eivät lopu senkään jälkeen, sillä seuraavaksi he löytävät itsensä vastasyntyneiden teho-osastolta. Elämä on arvaamaton ja heiveröinen, mutta silti vahva ja ainutkertainen. Kirja kertoo myös siitä, miten poikkeustilojenkin keskellä arjen on jatkuttava ja siitä, miten erilaisina äiti ja isä voivat vastaantulevat tilanteet kokea.

Juha Itkonen lahjoittaa koko tekijänpalkkionsa Lastenklinikoiden Kummien kautta HUS:n vastasyntyneiden teho-osastolle. Hän ei anna kirjaan liittyen haastatteluja.

Lisätiedot ja arvostelukappaleet: Kirsi Tähjänjoki, kirsi.tahjanjoki@otava.fi 040-725 5374

Arkisto