In English

Suomi 2017 –romaanikilpailu on ratkennut

Suomi 2017 -romaanikilpailun logo.

Kustannusosakeyhtiö Otavan ja Otavan Kirjasäätiön Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan kunniaksi julistama Suomi 2017 -romaanikilpailu on ratkennut.

Kilpailun I palkinnon, 10 000 euroa, sai helsinkiläinen Pauliina Lindholm Suomenlinnan pääsuunnittelijasta Augustin Ehrensvärdistä kertovalla varmalla ja loistokkaalla romaanillaan Komendantti.

II palkinnon, 5000 euroa, sai turkulainen Tapani Tolonen vuoden 1905 suurlakon ajan Helsinkiin sijoittuvalla väkevällä romaanillaan Sokeisto.

III palkinnon, 3000 euroa, sai Italiassa asuva Heli Galliano värikylläisellä romaanillaan Kyyhky ja susi, jossa nuoren modenalaisneidon pakomatka inkvisitiota karkuun 1500-luvun lopulla vie hänet aina kaukaiseen Suomeen saakka.

Tuomariston puheenjohtaja, Otavan kaunokirjallisuuspäällikkö Antti Kasper, luonnehtii kilpailun tasoa etenkin kärjen osalta korkeaksi:

”Historiallinen romaani on Suomessa perinteisesti vahva laji, ja kilpailun sato osoittaa, että se kiehtoo myös uusien kirjoittajien parhaimmistoa. On suuri ilo palkita kolme todella kiehtovaa, keskenään täysin erilaista romaania, ja kolme poikkeuksellisen lahjakasta tulevaa kirjailijaa.”

Kilpailun tuomaristoon kuuluivat kirjailijat Sirpa Kähkönen ja Aki Ollikainen, sekä Otavasta kustannuspäällikkö Jaana Koistinen ja kaunokirjallisuuspäällikkö Antti Kasper.

Palkinnot jaettiin Helsingin Kirjamessuilla perjantaina 28.10. klo 14.30.

Kilpailu oli avoin kaikille 18 vuotta täyttäneille kirjoittajille, jotka eivät olleet aiemmin julkaisseet kaunokirjallista teosta. Kilpailuun osallistuttiin nimimerkillä. Kilpailuun osallistuvan romaanikäsikirjoituksen tuli tavalla tai toisella liittyä Suomen historiaan. Muilta osin aihepiiri ja käsittelytapa olivat vapaat. Kilpailuun saapui määräaikaan mennessä yhteensä liki 200 käsikirjoitusta.

Lisätietoja: Kaunokirjallisuuspäällikkö Antti Kasper, puh. 050 3132 414

Arkisto