In English

Nadja Sumasen Finlandia Junior -palkittu Rambo esitetään Kansallisteatterissa nuorten tähdittämänä

Nadja Sumanen - RamboNadja Sumasen Finlandia Juniorilla palkittu nuortenromaani Rambo saa ensi-iltansa Omapohjassa joulukuun 9. päivä. Teoksen on dramatisoinut ja ohjaa Elina Kilkku, ja rooleissa nähdään kahdeksan opiskelijaa sekä livebändi Kallion lukiosta.

Rambo on hauska ja valoisa tarina pojasta, jonka elämää määrittelevät otsaan lyödyt leimat. Ramboa pidetään ADHD-nuorena, äidillä lienee vakava masennus, ja isäkandidaattikin taitaa olla pikkurikollinen. Mitä tapahtuu, kun ennakkoluulot pestään pois mökkisaunassa saippualla ja välittämisellä?

Rambo on myös tarina toisista ihmisistä. Niistä toisista, joiden otsaan lyömme leiman sekä niistä toisista, joita me jokainen tarvitsemme. Ajankohtainen ja vauhdikas esitys potkii nurin aidan näiden kahden ihmisryhmän väliltä ja laajentaa ahdasta käsitystämme ”normaalista”. Rambossa juostaan, pyöräillään, uidaan, ajetaan autoa, roikutaan, rokataan, saunotaan ja halataan paljon.

Näyttämön valloittavat nuoret itse. “Rambon näyttämötoteutuksessa nuoret saavat äänen lisäksi myös soittimia, tilan, videokameran sekä mahdollisuuden vaikuttaa kaikkiin taiteellisiin ratkaisuihin. Teatterin tekeminen on aina vahva osoitus ryhmätyön ja joukkoon kuulumisen merkityksestä: tästäkin syystä Nadja Sumasen ihana romaani taipuu hienosti teatterin lavalle”, ohjaaja Elina Kilkku summaa.

Otavan nuortenromaanikilpailun 2015 voittaja Rambo palkittiin Finlandia Juniorilla 26. marraskuuta. Valinnan tehneen Anu Laitilan mielestä voittajateos on Anna-Leena HärkösenHäräntappoaseen hienostuneempi päivitys 2010-luvulle. Laitila kehuu Rambon kielen olevan kuvallista, henkilöiden tunteiden autenttisia, vertausten kekseliäitä ja huumorin vähäeleistä.

ROOLEISSA Veera Anttila, Jimi Holmberg, Vincent Kinnunen, Annukka Lindqvist, Rosanna Liuski, Elli Melasniemi, Benjamin Pitkänen ja Eetu Sopanen.

BÄNDI Jesper Autio, Matias Heinonen, Mirjami Kärkkäinen, Axel Liljeblad ja Valo Rinne

OHJAUS JA DRAMATISOINTI Elina Kilkku

SKENOGRAFIA Tomi Flyckt

VALOSUUNNITTELU Harri Kejonen

ÄÄNET Olli Valkola

APULAISOHJAUS Sami Mäkäräinen

KOREOGRAFIA JA LIIKEILMAISU Hilppa Lampi

Kantaesitys Kansallisteatteri Omapohjassa 9. joulukuuta. Esitys sopii yli 12-vuotiaille.

Yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Otavan ja Kirjakallion kanssa.

Arkisto