In English

Hannu Väisäsen vahva vuosi 2016

Hannu Väisänen

Kirjailija-kuvataitelija Hannu Väisäsellä on edessään vahva uusi vuosi. Rakastettu ja palkittu romaanisarja saa jatkoa, uusi näyttely avautuu Forsblomilla ja hänen taiteensa leviää Finlaysonin tekstiileihin.

Hannu Väisänen kuljettaa uudessa Elohopea-romaanissaan lukijansa päähenkilö Anteron matkassa Pariisiin. Teos on omaelämäkerrallisen romaanisarjan 5. osa ja se ilmestyy 10. maaliskuuta. Väisäsen romaanisarja on ollut valtaisa yleisö- ja arvostelumenestys. Sarjan tähänastinen kokonaispainosmäärä on jo yli 150.000 kappaletta.

Maaliskuun 10. päivä on Väisäselle merkittävä päivä myös kuvataiteilijana. Silloin avautuu hänen uusi näyttelynsä Galerie Forsblomilla. Revitty kimono -näyttelyssä Väisänen jatkaa maalausten ja valokuvien vuoropuhelun tutkimista.

Väisäsen uusi aluevaltaus on tekstiilitaide. Hän on solminut yhteistyösopimuksen Finlaysonin kanssa ja ensimmäinen Väisäsen suunnittelema Finlayson-kokoelma lanseerataan toukokuussa. Kokoelma sisältää lakanoita, tyynyliinoja, pöytäliinan ja kangaskasseja.

Hannu Väisänen iloitsee uudenlaisesta mahdollisuudesta taiteentekijänä. ”Olen erityisen iloinen siitä, että pääsen levittämään ja demokratisoimaan taidettani jokaisen suomalaisen ulottuville, marketteihin – sinne missä ihmiset liikkuvat. Näiden tekstiilien kautta haluan myös kommunikoida entistä laajemman yleisön kanssa. Toivon että mahdollisimman moni suomalainen jatkossa nukkuu taiteessani, syö taiteessani, leikkii ja keksii uusia asioita taiteestani. Taide kuuluu myös koteihin, ei vain niille jotka uskaltautuvat gallerioihin”, hän julistaa.

Hannu Väisänen (s. 1951 Oulussa) on saavuttanut menestystä sekä kuvataiteilijana että kirjailijana. Hän sai vastikään Kirjallisuuden valtionpalkinnon ansiokkaasta ja monipuolisesta työstään kirjallisuuden saralla. Taiteen valtionpalkinnon ja Ars Fennica –palkinnon hän on saanut vuonna 2007. Kirjallisuuden Finlandia-palkinnon Väisänen sai vuonna 2007 romaanistaan Toiset kengät.

Arkisto