In English

Otava-konserni siirtyi yritystarjoiluissaan DROPP-pulloveteen

Otava-konsernin ruoka- ja tarjoilupalveluista vastaava Dansan Oy siirtyy 23.4. alkaen käyttämään pullotettuna vetenään DROPP-vettä. DROPP lahjoittaa kaiken voittonsa Baltic Sea Action Groupin työhön Itämeren tilan parantamiseksi.

Tuotto on vähintään 10 senttiä pullolta ja lisäksi Dansan Oy lahjoittaa omalta osaltaan jokaisesta elo-, loka- ja joulukuun aikana myydystä DROPP-pullosta 10 senttiä Itämeren hyväksi.

DROPP pullotetaan luonnonlähteestä Pohjanmaalla, ja koko tuotantoketju lähteestä markkinointiin on kotimaisten pien- ja perheyrittäjien käsissä. DROPPin perustaja Amanda Sundellin tavoitteena on, että vuonna 2017 joka 10. myyty vesipullo Suomessa olisi DROPP-vettä. DROPPin tärkein kumppani on Baltic Sea Action Group, joka käytännössä toteuttaa Itämeren pelastamistyötä.

Arkisto