In English

Jarl Hellemann -palkinnon ehdokkaat valittu

Vuoden parhaan käännöskirjan tittelistä kisaavat F. M. Dostojevskin Karamazovin veljekset, jonka on suomentanut Martti Anhava ja Mo Yanin Viinamaa, jonka on suomentanut Riina Vuokko.

Kustannusosakeyhtiö Tammen perustama käännöskirjapalkinto kunnioittaa Keltaisen kirjaston perustajaa Jarl Hellemannia ja Keltaisen kirjaston 60-vuotisjuhlavuotta. Palkinnon tarkoituksena on tuoda esiin kirjallisesti korkeatasoisten alkuteosten laadukkaan käännöstyön merkitystä sekä nostaa käännöskirjallisuuden tunnettuutta. Jarl Hellemann -palkinnon raatiin kuuluvat puheenjohtajana pitkäaikainen kustannusalan ammattilainen, journalisti ja yritysjohtaja Jaakko Tapaninen sekä jäseninä kirjailija Marko Hautala ja Helsingin yliopiston käännöstieteen professori Liisa Tiittula. Raati on nyt valinnut ehdolle asetettujen suomennettujen kaunokirjojen joukosta viiden kirjan ns. short listin. Palkinto, 5000 euroa, jaetaan parhaan käännöskirjan suomentajalle toukokuun 2015 lopulla järjestettävän Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaalin yhteydessä.

Vuoden parhaan käännöskirjan tittelistä ja ensimmäisen Jarl Hellemann -palkinnon voitosta kisaavat seuraavat viisi laadukasta teosta ja niiden suomentajat:

F. M. Dostojevski: Karamazovin veljekset Suomentanut Martti Anhava kustantaja Otava

Dostojevskin Karamazovin veljekset on maailmankirjallisuuden suurimpia klassikkoja, jonka uudelleen suomentaminen on ollut vaativa tehtävä ja onnistuessaan merkittävä kulttuuriteko. Eriaikaiset käännökset tuovat aina uuden näkökulman teokseen, tulkitsevat sen uudelleen ja voivat saada sen uudelleen elämään. Martti Anhavan suomennos pyrkii olemaan uskollinen alkuteoksen hengelle, mutta myös vangitsee nykylukijan vanhan klassikon pariin. Käännöksen kieli on ilmaisuvoimaista ja välittää romaanin kielellisten rekisterien ja sävyjen kirjon.

Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty Suomentanut Sari Karhulahti kustantaja Tammi

Yhdysvaltalaisen Lahirin Tulvaniitty kertoo kahdesta intialaisesta veljeksestä, heidän valinnoistaan kiihkeällä 1960-luvulla ja niiden seurauksista. Mestarillinen kerronta on täynnä jännitteitä, kulttuurien ja aikakausien välisiä sekä yhteiskuntien ja perheiden sisäisiä. Tarina kulkee moniäänisesti ja ajallisesti moniulotteisesti, mutta lopputulos on silti eheä ja miellyttävä. Lahirin kieli on kaunista ja täsmällistä, myös suomeksi, Sari Karhulahden ansiokkaasti kääntämänä.

Luiz Ruffato: Rutosti hevosia Suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä kustantaja Into

Brasilialaisen Luiz Ruffaton monesti palkittu Rutosti hevosia on väkevä yhden päivän romaani São Paulon vimmaisesta metropolista. Teos on niin sisällöltään kuin muodoltaan moninaisista sirpaleista rakentuva kollaasi, joka heijastaa miljoonakaupungin kaoottisuutta ja rosoisuutta ja samalla tempaa lukijan seuraamaan näyttämön vaihtuvia kuvia. Proosakerronnan muotoja uudistava teos on haaste kääntäjälle. Jyrki Lappi-Seppälän suomennos on kielellisesti rikas, ja se välittää tehokkaasti romaanin moniäänisyyden.

David Foster Wallace: Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja Suomentanut Juhani Lindholm kustantaja Siltala

David Foster Wallacen teos Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja on kokoelma keskusteluja ja monologeja, jotka kuvaavat nykyihmisen sieluntilaa läheltä ja piinallisen tarkasti. Wallacen kertojaääni on säälimättömän kirkas, vilpitön ja samalla proosan keinoja uudistava. Juhani Lindholmin hienon suomennoksen soisi tuovan lisää Wallacen nimeen vannovia lukijoita myös Suomessa.

Mo Yan: Viinamaa Suomentanut Riina Vuokko kustantaja Otava

Mo Yanin Viinamaa on monitasoinen ja nerokas romaani, joka alkaa makaaberina dekkarimysteerinä ja kasvaa realismin rajat ylittäväksi yhteiskunnan ja kulttuurin analyysiksi. Vuoden 2012 kirjallisuuden nobelistin teos ylittää niin lajityyppien kuin kulttuurienkin rajat ja on yhtä aikaa tarkkanäköinen, järkyttävä ja hervottoman hauska. Riina Vuokon käännös on nautinnollista luettavaa ja tuo kiinalaisen todellisuuden vaivattomasti suomalaisten lukijoiden ulottuville.

Arkisto