In English

Hillary Clintonin Hard Choices suomeksi syyskuussa

Hillary Rodham Clintonin muistelmateos Tahdon voimalla ilmestyy suomeksi 29.9.2014 Otavan kustantamana. Alkuteos Hard Choices ilmestyi Yhdysvalloissa massiivisen mediahuomion siivittämänä 10.6. Teoksen ensipainos Yhdysvalloissa on poikkeuksellisen suuri, miljoona kappaletta. Kustantaja Simon & Schuster vertaa kiinnostusta Steve Jobsin elämäkertaan.

Tahdon voimalla kertoo Clintonin elämästä poliitikkona ja kovasta kamppailusta demokraattisen puolueen presidenttiehdokkaaksi vuonna 2008. Clintonin suureksi yllätykseksi hänen kilpakumppaninsa Barack Obama nimitti hänet ulkoministeriksi heti tultuaan presidentiksi.

Vuodet ulkoministerinä (2009─2013) olivat täynnä kriisejä, draamaa ja matkoja ympäri maailmaa. Clinton kertoo Irakin ja Afganistanin sodista sekä salaisista neuvotteluistaan talibanin ja maailman keskeisten johtajien kanssa. Clinton piirtää kriittisen kuvan etenkin Venäjän presidentistä Vladimir Putinista, jonka hän päättelee ihannoivan vanhan Venäjän tsaareja ja haluavan kontrolloida raja-alueellaan sijaitsevia valtioita.

Ulkoministerivuosinaan Hillary koki yksityiselämän puolella merkityksellisiä tapahtumia, kun ainokainen tytär Chelsea avioitui, oma rakas äiti kuoli ja avioliitto Bill Clintonin kanssa syventyi entisestään. Kirjassa paljastuu yksityinen Hillary äitinä, tyttärenä ja puolisona. Oheisessa videossa Hillary Clinton kertoo kirjan henkilökohtaisesta annista.

Tahdon voimalla suomentaa Matti Kinnunen. Kirjassa on yli 600 sivua ja kuvaliite. Hillary Clintonin edellinen suomennettu teos Tahtonainen (2003, Otava) oli lähes 13.000 kappaleen myyntimenestys. Siitä on tulossa uusi Seven-pokkaripainos heinäkuussa.

Arkisto