In English

Otava julkaisee Mikael Pentikäisen kirjan luottamuksesta

Otava julkaisee alkuvuodesta 2014 Helsingin Sanomien entisen päätoimittajan Mikael Pentikäisen kirjan Luottamus.

Toukokuussa 2013 Pentikäinen irtisanottiin Helsingin Sanomien päätoimittajan tehtävästä – syynä se, ettei hän nauttinut enää yhtiön johdon luottamusta. ”Tämä kirja on itsetutkistelua mutta myös löytöretki luottamuksen yleiseen inhimilliseen ja yhteiskunnalliseen merkitykseen ja olemukseen”, Pentikäinen kertoo. Pentikäinen on läpi pitkän journalistiuransa pohtinut aihetta niin päätoimittajana, toimitusjohtajana kuin entisenä luottamusmiehenäkin.

”Suomessa on tällä hetkellä huutava pula luottamuksesta. Sitä tarvitaan nykyistä enemmän politiikassa, työmarkkinakentällä ja yrityksissä mutta myös kotona ja kouluissa”, Pentikäinen sanoo. ”Kirjassa pohdin, mitä luottamus on, mistä se rakentuu, miten sitä voi vahvistaa, miten sen voi menettää – ja miten niin kansakunta kuin yrityskin voi rakentaa sen päälle parempaa tulevaisuutta.”

Teos ilmestyy myös sähkökirjana.

Arkisto