In English

Olli Jaloselle Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto, Tuula Kallioniemelle Tirlittan-palkinto

Suomen Kirjailijaliiton kollegiaaliset, koko kirjallisesta urasta myönnettävät palkinnot jaettiin Turun Kirjamessuilla 6.10.2013. Kirjailijaliiton 10 000 euron suuruinen tunnustuspalkinto jaettiin tänä vuonna Olli Jaloselle ja 5 000 euron suuruinen Tirlittan-palkinto Tuula Kallioniemelle.

Palkintojen perustelut

Olli Jalosen pitkä, yhä täydentyvä proosatuotanto käynnistyi vuonna 1978 novellikokoelmalla ”Unien tausta”. Jalosen tuotantoa yhdistää kirjallisuudessamme poikkeuksellinen, tunnistettavan persoonallinen oma ääni. Hän voitti Finlandia-palkinnon jo vuonna 1990 teoksellaan ”Isäksi ja tyttäreksi”. Jalonen on julkaissut romaaneja, novelleja, lastenkirjoja, näytelmiä ja kuunnelmia sekä tietokirjoja.

Tuula Kallioniemen tinkimätön, omaperäinen tyyli ja vankkumaton ahkeruus ovat taanneet hänelle aseman yhtenä Suomen merkittävimmistä lasten- ja nuortenkirjailijoista. Kallioniemi tunnetaan vetävänä tarinankertojana sekä tilannekomiikan ja verbaalihuumorin taitajana. Hän ymmärtää lapsilukijaa ainutlaatuisella herkkyydellä ja käsittelee ajankohtaisia aiheita tarkkasilmäisesti. Kallioniemi on julkaissut liki sata kirjaa lapsille ja nuorille.

Kirjailijaliiton tunnustuspalkintoa on jaettu vuodesta 1949 ja Tirlittan-palkintoa vuodesta 1993 alkaen.

Arkisto