In English

RIKOS 2019 JÄNNITYSROMAANIKILPAILU

Rikoskirjallisuus on maailman luetuinta kirjallisuutta. Myös meillä Suomessa jännärit hallitsevat myyntilistoja vuodesta toiseen. Elokuvien ja tv-sarjojen siivittämänä pohjoismaisesta jännityksestä on tullut ennennäkemätön ilmiö koko maailmassa. Nyt etsimme seuraavaa kansainvälisen tason suomalaista huippujännäriä, romaania, jossa voisi olla potentiaalia myös elokuvaksi tai tv-sarjaksi.

Siksi Kustannusosakeyhtiö Otava, Otavan Kirjasäätiö ja tuotantoyhtiö Dionysos Films julistavat suuren Rikos 2019 -kirjoituskilpailun.

Kilpailun piiriin kuuluvat kaikki rikoskirjallisuuden lajit – kyseeseen voi siis tulla niin perinteinen dekkari, psykologinen jännitys, kiivastahtinen toimintatrilleri kuin vaikka historian salaisuuksia avaava mysteeri. Käsikirjoitusten aihe on vapaa.

Osallistumisaika on 7.9.2018-31.5.2019.

Kilpailuun osallistutaan 100 liuskan (n. 2000 merkkiä / liuska) näytteellä käsikirjoituksen alusta sekä riittävän yksityiskohtaisella synopsiksella kokonaisuudesta.

Kilpailu on avoin kaikille 18 vuotta täyttäneille kirjoittajille. Aiempi kirjallinen tuotanto ei ole este osallistumiselle, mutta kilpailuun osallistuvasta käsikirjoituksesta ei saa olla kustannussopimusta tai muita sopimuksia minnekään.

 

Palkinnot

I palkinto 10 000 euroa.

II palkinto 5 000 euroa

III palkinto 3 000 euroa

 

Kustannusosakeyhtiö Otava julkaisee voittajakäsikirjoituksen. Otava varaa oikeuden myös II ja III sijalle sijoittuneiden käsikirjoitusten julkaisemiseen. Dionysos Films lunastaa option vähintään yhteen kolmesta palkitusta käsikirjoituksesta elokuva- tai tv-sarjasovitusta varten.

Kilpailun tuomaristoon kuuluvat kirjailijat Leena Lehtolainen ja Antti Tuomainen, tuottaja Riina Hyytiä Dionysos Filmsista sekä Otavasta kaunokirjallisuuspäällikkö Antti Kasper (pj.) sekä kustannuspäällikkö Aleksi Pöyry.

Kilpailuun osallistutaan nimimerkillä. Kilpailuun tarkoitetut käsikirjoitukset lähetetään 31.5.2019 mennessä paperilla, yhdelle puolelle arkkia tulostettuina osoitteeseen

 

Kustannusosakeyhtiö Otava
”Rikos 2019 -kirjoituskilpailu”
Uudenmaankatu 10
00120 Helsinki

 

Sulje nimesi ja yhteystietosi erilliseen kirjekuoreen, jonka päällä on nimimerkkisi. Emme palauta käsikirjoituksia.

Kilpailun voittajat julkistetaan Helsingin kirjamessuilla 2019.

Lisätiedot: Kaunokirjallisuuspäällikkö Antti Kasper / antti.kasper@otava.fi / 050 313 2414