In English
Reijo Mäki

Reijo Mäki

Reijo Mäki on syntynyt 1958 Siikaisissa, Pohjois-Satakunnassa. Koulutukseltaan Mäki on kauppatieteiden maisteri. Vuosina 1983–1993 hän työskenteli kirjoittamisen ohella Postipankissa markkinointitehtävissä. Mäki työskentelee vapaana kirjailijana ja asuu Turussa.

Reijo Mäki julkaisi esikoisdekkarinsa Enkelipölyä vuonna 1985, ja sen jälkeen häneltä on ilmestynyt kirja joka vuosi – tähän mennessä kolmisenkymmentä teosta.

Mäen suosio on kasvanut koko ajan tasaisesti ja hänen kirjojaan on myyty Suomessa kaksi miljoonaa kappaletta. Vares-dekkarit ovat valloittaneet myös ulkomailla. Tähän mennessä kirjoja on ilmestynyt englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, tanskaksi ja viroksi.

Vares-romaanien pohjalta on tehty elokuvia ja näytelmiä. Keltainen leski -dekkariin perustuva Vares sai ensi-iltansa heinäkuussa 2004, ja se oli vuoden 2004 katsotuin kotimainen elokuva. Jäätynyt enkeli -jännäriin perustuvan V2-leffan ensi-ilta oli tammikuussa 2007. Turkulainen Linnateatteri esitti Vares-näytelmää Naantalin Emma-teatterissa kesällä 2008.

Uudessa Solar Filmsin tuottamassa kuuden Vares-elokuvan sarjassa pääosaa esittää Antti Reini.

Koko tuotanto

Vares-dekkarit:

  • Moukanpeli, 1986 Karisto
  • Satakieli lauloi yöllä, 1987 Weilin & Göös
  • Marraskuu on musta hauta, 1988 Gummerus
  • Sukkanauhakäärme, 1989 Otava
  • Jäätynyt enkeli, 1990 Otava
  • Kuoleman kapellimestari, 1991 Otava
  • Kaidan tien kulkijat, 1992 Book Studio
  • Enkelit kanssasi, 1995 Otava
  • Pimeyden tango, 1997 Otava
  • Pahan suudelma, 1998 Otava
  • Keltainen leski, 1999 Otava
  • Mullan maku, 2000 Otava
  • Kolmastoista yö, 2001 Otava
  • Black Jack, 2003 Otava
  • Huhtikuun tytöt, 2004 Otava
  • Nuoruustango, 2005 Otava
  • Hard Luck Cafe, 2006 Otava
  • Uhkapelimerkki, 2007 Otava
  • Lännen mies, 2008 Otava
  • Valkovenäläinen, 2009 Otava
  • Kolmijalkainen mies, 2010 Otava
  • Mustasiipi, 2011 Otava
  • Sheriffi, 2012 Otava
  • Intiaani, 2013 Otava
  • Cowboy, 2014 Otava
  • Tulivuori, 2015 Otava
  • Hot dog, 2016 Otava

Roivas-dekkarit:

  • Liian kaunis tyttö, 1992 Otava
  • Kruunun vasikka, 1994 Otava
  • Slussen, 2016 Otava

Muut jännitysromaanit:

  • Enkelipölyä, 1985 Karisto
  • Rahan kääntöpiiri, 1994 Otava
  • Tatuoitu taivas, 1996 Otava –uusintapainos 2006
  • Aito turkki, jännitystarinoita, 2001 Otava
  • Tukholman keikka, yhteisnide, 2002 Otava
  • Pitkä lounas, 2002 Otava
  • Ehtookellot, jännitystarinoita, 2007 Otava
  • Sahanpururevolveri, Kauneimmat kertomukset, 2013 Otava

Muut Vares-kirjat:

  • Jussi Vareksen drinkkiopas, 2003 Otava
  • Vareksen vaeltava viisaus, koonnut toimittaja Ruuhio, 2008 Otava
  • Yhden tähden mies, 2009 Otava
  • Vareksen Turku – Matkaoppaana toimittaja Ruuhio (toim. Markku Haapio), 2009 Otava

Elokuvat

  • Vares, ensi-ilta 23.7.2004
  • V2 – Jäätynyt enkeli, ensi-ilta 12.1.2007
  • Pahan suudelma, 2011
  • Huhtikuun tytöt, 2011
  • Sukkanauhakäärme, 2011
  • Kaidan tien kulkijat, 2012
  • Uhkapelimerkki, 2012
  • Pimeyden tango, 2012
  • Sheriffi, 2015

Näytelmät

  • Linnateatterin Vares-näytelmä Naantalin Emma-teatterissa kesällä 2008. Satu Rasilan dramatisointi Huhtikuun tytöt -jännäristä.
  • Anjalankosken teatteri, Vares, ensi-ilta 19.3.2010. Ohjaus Mari Kahri.

Käännökset

  • Die Strumpfbandnatter (Sukkanauhakäärme), saksa, Pettersson Verlag 1997, käänt. Andreas Ludden
  • Der vierte Musketier (Enkelit kanssasi), saksa, Verlag Stegemann 2003, käänt. Bernd Lüecke. Pokkarilaitos 2009, Piper Verlag.
  • Kolmeteistkümnes öö (Kolmastoista yö), viro, Eesti Raamat 2005, käänt. Katrin Ringevald
  • Tango negro (Pimeyden tango), saksa, Verlag Stegemann 2006, käänt. Bernd Lüecke
  • Pokkarilaitos – Piper Verlag 2009

  • Kollane lesk (Keltainen leski), viro, Eesti Raamat 2007, käänt. Katrin Ringevald
  • Den Gule Enke (Keltainen leski), tanska, Bazar Publishers 2007, käänt. Siri Nordborg Moller
  • Gula änkan (Keltainen leski), ruotsi, Bazar Förlag 2007, käänt. Marjut Markkanen. Ilmestynyt myös nimellä Die Gelbe Witwe, Piper Nordiska 2008
  • Hard Luck Cafe, viro, Eesti Raamat 2007
  • Aprillitüdrukud (Huhtikuun tytöt), viro, Eesti Raamat 2009, käänt. Katrin Ringeveld

Palkinnot

  • Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinto 1996
  • Vuoden johtolanka -palkinto 2013