In English
Pirkko-Liisa Perttula

Pirkko-Liisa Perttula

Pirkko-Liisa Perttula (Tiitinen)(s. 7.12.1955 Kemissä) on julkaissut useita kymmeniä teoksia: koululaisvitsi- ja kauhujuttukokoelmia, sananlasku-, aforismi- ja vitsikirjoja. Hänen kirjojaan on myyty jo yli miljoona kappaletta.

Perttula on koulutukseltaan lastentarhanopettaja, mutta nykyisin päätoiminen toimittaja-kirjailija. Koululaisvitsien keräämiseen hän sai innoituksen työskennellessään aikanaan koululaisten iltapäiväosastolla ja kuunnellessaan lasten juttuja. Juttujen muistiinmerkitsemisen ja työstämisen hän aloitti 1980-luvulla. Nykyisin yhteys lapsiin ja nuoriin säilyy oman tyttären ja muiden läheisten lasten kautta.

Pirkko-Liisa Perttulalle on vuosien keräilyharrastuksen myötä kertynyt laaja kokoelma mm. vanhoja postikortteja, kiiltokuvia ja paperinukkeja. Keräilyn lisäksi hän harrastaa käsitöitä, kokkailua ja kaikenlaista liikuntaa. Myös kirjallisuus, kielet ja elokuvat kuuluvat hänen harrastuksiinsa.

Koko tuotanto

Koululaisvitsit:

  • Haisunäätä mikroaaltouunissa, 1991
  • Rakastunut ranskanperuna, 1992
  • Merisairas turisti, 1993
  • Itsepäinen lumihiutale, 1994
  • Lapamato rullaluistimilla, 1995
  • Turbomummo tukisukissa, 1996
  • Hullu lehmä hiihtohississä, 1997
  • Sisäsiisti sipuli, 1998
  • Kuuluisa kumiperuna, 1999
  • Meganaurut, kokoomateos koululaisvitsikirjoista, 1999
  • Silli sauvakävelyllä, 2000
  • Aneeminen verilettu, 2001
  • Tosi sairaat naurut, kokoomateos, 2002
  • Lentävä kalapuikko, 2002
  • Likinäköinen liituorava, 2003
  • Hölmistynyt herkkukurkku, 2004
  • Täit tukkanuottasilla, 2005
  • Rusina ramppikuumeessa, 2006
  • Turbonaurut – yhteisnide viidestä vitsikirjasta, 2007
  • Kolme pientä betoniporsasta, 2007
  • Hevarihiiri kuokkavieraana, 2008
  • Hai haarukassa, 2009
  • Torakka tähtisateessa, 2010
  • Vilustunut lumiukko, 2012
  • Hamsterin hymypatsas, 2013
  • Tarmokas terrieri trampoliinilla, 2014
  • Hissukka hirmulisko, Koululaisen parhaat naurut 2016-2017, 2016

Koululaisvitsikirjat on kuvittanut Timo Huhtala

Kelvottoman koululaisen käsikirjat:

  • Kelvottoman koululaisen käsikirja, 2000
  • Kelvoton koululainen lätkässä, 2001
  • Kelvoton koululainen vaihtaa vapaalle, 2003
  • Kelvoton koululainen järjestää kemut, 2004
  • Kelvoton koululainen, selitysten mestari, 2006

Kirjat on kuvittanut Jii Roikonen

Kauhujuttuja:

  • Kuolleet eivät kurkistele, 1995
  • Kehtolaulu luurangolle, 1996
  • Puhelias pääkallo, 1997
  • Hirveä Halloween, 1999
  • Lue jos uskallat – 210 karmivaa tarinaa, yhteisnide, 2001
  • (yllämainitut kirjat on kuvittanut Sami Toivonen)

  • Vampyyrin vapaailta (kuvittanut Marko Turunen), 2002
  • Musta käsi ja 69 muuta karmivaa tarinaa (kuv. Marko Turunen), 2005
  • Kummitusperhe Kammoset (kuv. Juhana Salakari), 2008
  • Kummitusperhe Kammoset ja kevättä kylkiluissa (kuv. Juhana Salakari), 2009
  • Kummitusperhe Kammoset kesälaitumilla (kuv. Juhana Salakari), 2010
  • Kummitusperhe Kammoset koulutiellä (kuv. Juhana Salakari), 2011

HASSUNKURISET ARVOITUKSET- päiväkoti-ikäisille ja pikku koululaisille:

  • Kultakala karusellissa, 2001
  • Sammakko hammaslääkärissä, 2006

Kirjat on kuvittanut Jii Roikonen

Muuta:

  • Poinzi – Kunnon opas koululaisille, 2007
  • Hepparallaa, tietopaketti heppahöperöille, 2008
  • Hauvahauskaa, 2009
  • Karmivaa! Yök! 2013 (kuvittanut Juhana Salakari)
  • Koko perheen kesähupia, 2014 (kuvittanut Annika Mannström)

Sananlasku- , aforismi- ja vitsikirjoja:

  • Rakkaus on ihana tauti (kuv. Annika Mannström), ajatuksia ja muistorunoja rakkaudesta, 1993
  • Koiramainen olo (kuv. Annika Mannström), sananlaskuja, 1993
  • Jokaisella on heikkoutensa, seinäkirjoituksia, 1994
  • Lapsuuden muistokirja, vauvakirja, 1994
  • Viheltää muttei puhu (kuv. Kaj Kujasalo), nokkeluuksia, 1995
  • Mankeliin menossa – Viisasteluja viisikymppisille, 1995
  • Sinun tähtesi (kuv. Annika Mannström), horoskooppikirja, 1995
  • Muistojen kultaa, muistokirja, 1995
  • Elämä on nonstop, nuorten ystävä-, muisto- ja päiväkirja, 1996
  • Kaikki se kestää, 1996
  • Onnea nyt, onnea aina, onnittelukirja, 1997
  • Pojat – käsikirja kiinnostuneille (kuv. Tiina Paju), 1997
  • Tytöt – käsikirja kiinnostuneille (kuv. Tiina Paju), 1998
  • Pullon henki ei haise, pieniä lauseita iloliemestä nauttiville, 1998
  • Työn iloa!, pieniä lauseita työssä raataville, 1998
  • Ravatti rutussa – Tosi valheita elävästä elämästä (kuv. Timo Huhtala), 1998
  • Suomalainen akupunktio, 1999
  • Kasva isoksi ja iloiseksi, 1999
  • XS-kirja sinulle, 1999
  • Samassa veneessä – Pieniä sanoja parisuhteessa luoviville, 1999
  • Älä menetä epätoivoasi – Pieniä sanoja elämänvastuksista nauttiville, 1999
  • Oli synkkä ja myrskyinen avioliitto – Pieniä sanoja niille joita avio ajoittain ahdistaa, 2000
  • Syö ja elä paljon – Pieniä lauseita vaa’alla taiteileville!, 2000
  • Kaipauksen kesä ja muita rakkausjuttuja, 2000
  • Tytöt ja Pojat – käsikirja kiinnostuneille, yhteisnide, 2001
  • Elämä mullin mallin – Pieniä sanoja vanhemmille ja muille kasvattajille, 2001
  • Minäkö keski-ikäinen nainen?, 2002
  • Oikotie onneen – nuoren naisen ennustuskirja (kuv. Sari Airola), 2002
  • Minäkö keski-ikäinen mies? (kuv. Tiina Paju), 2002
  • Maailman makein possu – Oveluuksista ovelimmat (kuv. Kai Kujasalo), 2003
  • Aurinkoinen mieli – Elämänmakuisia ajatelmia, 2004
  • Sydän heittää kärrynpyörää (kuv. Taina Värri), 2004
  • Kelvoton koululainen järjestää kemut (kuv. Jii Roikonen), 2004
  • Hurttahuumoria (kuv. Tiina Paju), 2005
  • Tyttöjen kesken (kuv. Nadja Sarell), 2005
  • Elämä on sementtitrampoliini – Arkipäivän aforismeja, 2007
  • Tuhmat jutut, 2007
  • Hepparallaa, 2008
  • Kesämökkihöperon lomakirja, 2009
  • Hyvin pyyhkii (kuv. Jii Roikonen), 2010
  • Harmaat pantterit (kuv. Anssi Keränen), 2011
  • Puumanaisia ja kulkukolleja (kuv. Harri Pakarinen), 2012