In English
J. M. Coetzee

J. M. Coetzee

J. M. Coetzee on syntynyt 9.2.1940 Kapkaupungissa Etelä-Afrikassa vanhaan buurisukuun. Kirjailijantyönsä ohella hän on toiminut Kapkaupungin yliopistossa yleisen kirjallisuustieteen professorina. Vuodesta 2001 hän on asunut Australian Adelaidessa.

J. M. Coetzee on tunnettu rotuerottelun vastustaja, jonka kirjat pääsivät Etelä-Afrikassa julkisuuteen vasta, kun hänen romaaninsa Michael K:n elämä sai englanninkielisen maailman arvostetun Booker-palkinnon vuonna 1983. Häpeäpaalu toi Coetzeelle Booker-palkinnon vuonna 1999; hän oli ensimmäinen palkinnon kahdesti voittanut kirjailija.

Nobelin kirjallisuuspalkinnon Coetzee sai vuonna 2003. Palkinnon myöntävä Ruotsin akatemia sanoo perusteluissaan, että Coetzeen romaaneille on tyypillistä huolellisesti laadittu rakenne, rikas dialogi ja analyyttinen älyllisyys. Samalla kirjailija on tarkka epäilijä, suorastaan armoton länsimaisen äärirationalismin ja tekopyhän moraalin kritiikissään.

J.M. Coetzee vieraili Lahden kansainvälisessä kirjailijakokouksessa 1987.

Suomennetut teokset

  • Barbaarit tulevat, 1983, suom. Seppo Loponen
    (Waiting for the Barbarians ,1980)
  • Michael K:n elämä, 1984, suom. Seppo Loponen
    (Life & Times of Michael K, 1983)
  • Maan sydämessä, 1986 , suom. Kimmo Rentola
    (In the Heart of the country, 1977)
  • Foe, 1987 , suom. Seppo Loponen
    (Foe, 1986)
  • Rautakausi, 1990 , suom. Seppo Loponen
    (Age of Iron ,1990)
  • Pietarin mestari, 1994, suom. Seppo Loponen
    (The Master of Petersburg, 1994)
  • Poikavuodet: Kohtauksia syrjäisestä elämästä, 1999 , suom. Seppo Loponen
    (Boyhood : Scenes from Provincial life, 1997)
  • Häpeäpaalu, 2000, suom. Seppo Loponen
    (Disgrace, 1999)
  • Nuoruus – Kohtauksia syrjäisestä elämästä II, 2003, suom. Seppo Loponen
    (Youth: Scenes from Provincial Life II, 2002)
  • Elizabeth Costello, 2005, suom. Seppo Loponen
    (Elizabeth Costello, 2003)
  • Hidas mies, 2006, suom. Seppo Loponen
    (Slow man, 2005)
  • Hämärän maat, 2007, suom. Seppo Loponen
    (Dusklands, 1974)
  • Huonon vuoden päiväkirja, 2010, suom. Seppo Loponen
    (Diary of a bad year, 2007)
  • Kesä, 2011, suom. Markku Päkkilä
    (Summertime, 2009)
  • Jeesuksen lapsuus, 2014, suom. Markku Päkkilä
    (The childhood of Jesus, 2013)